HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.
Nimellisesti Basic Instinct sijoittuu San Franciscoon (kuten Vertigo, Bullitt ja Likainen Harry), mutta todellisuudessa sen tapahtumapaikkana on aistien valtakunta. Tuhlailevan superkulutuksen ilmapiiriä korostavat huippujohtajien päämajoja muistuttavat poliisikonttorit ja Pentagonin sodanjohtokeskuksen kaltainen kuulustelusali. Vaikutelmaa tukevat häikäisevät kamera‑ajot ja nosturiotokset, hissin ristikoista tihkuvat tarkkaan säädellyt valot sekä henkeäsalpaavat helikopterikuvat moottoriteiltä.
Kuten Robocopissa ja Total Recallissa Paul Verhoeven laittaa Hollywood‑genren lainausmerkkeihin. Thrillerinä Basic Instinct on pikemminkin barokkinen kuin jännittävä, lähempänä DePalmaa kuin Hitchcockia. Pusertavin jakso on kuva‑vastakuvamontaasi, joka johtaa Michael Douglasin ja Sharon Stonen kohtaamiseen yhdessä elokuvan hyperteatraalisista, tihkuvan kuumista seksikohtauksista. Kovaksikeitetty huuliveikko Nick Curran on yhteenveto Michael Douglasin aikaisemmista rooleista: Vaarallisesta suhteesta, Ruusujen sodasta ja TV‑sarjasta The Streets of San Francisco. Elokuvan alkaessa hän on superdeprivaation uhri, hyllytyksen partaalla oleva etsivä, joka on joutunut luopumaan tupakasta, seksistä, viinasta ja kokaiinista.
Verhoeven hurjastelee ujostelematta räikeän epäuskottavien kohtien ohi. Ruumiit pinoutuvat, epäillyt vilahtelevat ja Tramellin ja Curranin suhde etenee jatkuvana crescendona. Turboahdetussa eroottisessa fantasiassa Curranin varsinaisena vihollisena ovat hänen omat ylikuumentuneet hormoninsa, joiden hallinnan hän on menettänyt; yhtä aktiivinen Tramell liikkuu sen sijaan unenvarmasti seksuaalisesti ambivalentissa maailmassaan. Mediakohun hälvettyä voidaan todeta, että Verhoeven hallitsee suvereenisti hyperbolaan perustuvan ilmaisutyylinsä, ja, toisin kuin aluksi luultiin, elokuvan puolustajiksi ovat kohonneet feministit ja lesbokatsojat.