Siirry sisältöön

Seuraavat näytökset

Kauppias

Arthouse Cinema Niagara pek@elokuvakeskus.fi 03 223 4912 Y-tunnus: 0580240-8 Kauppiaan ehdot

Aamiaisleivät syödään paahdettuna, niiden päälle levitetään reilu kerros Nutellaa, ja taustalla kohisevat TV-uutiset.

Etelä-jyllantilaisella maatilalla rutiinit ovat paikallaan, kun tilan arkea pyörittävä ja samanaikaisesti osittain invalidisoituneesta sedästään huolehtiva parikymppinen Kris tahtoo pitää kaikki langat tiiviisti hyppysissään.

Kun paikallinen eläinlääkäri panee merkille, että Krisillä olisi lahjoja suuntautua eläinlääketieteen opintoihin, ja kun kylältä tuttu Mike rohkaistuu esittämään treffipyynnön, Kris ajautuu punnitsemaan elämäänsä omien haaveidensa tavoittelemisen ja setänsä auttamisen välillä. Ajatus maatilan pölyjen karistamisesta vetää päivä päivältä enemmän puoleensa, mutta onko Kris tiukan paikan tullen lopulta kuitenkaan valmis päästämään vanhasta ja totutusta irti?

Pienellä budjetilla tehty Uncle on kansainvälisiä elokuvafestivaaleja kiertänyt ja myös kotimaassaan tanskalaiskriitikoiden kiittelemä minimalistinen elokuva, joka luottaa ansiokkaasti siihen, että tapahtumat on parasta näyttää katsojalle niiden kertomisen sijaan. Tarina soljuu seesteisesti eteenpäin antaen katsojalle tilaa löytää siitä omat merkityksensä.

Teksti: Suvi Nousiainen / R&A