Tositapahtumiin perustuva Anna joen virrata sijoittuu keskelle 1970–80-luvun taitteen dramaattista kiistaa, jossa saamelaisyhteisön johtama kansanliike nousi vastustamaan Pohjois-Norjan Altajoelle rakennettavaa vesivoimalaa – ja samalla puolustamaan saamelaisten oikeutta olla olemassa. Elokuvassa saamelaisuutensa kätkemiseen tottunut opettaja Ester (Ella Marie Hætta Isaksen) päätyy Altan tapahtumien myötä tilanteeseen, jossa oman taustan piilottaminen ympäröivältä yhteiskunnalta ei enää tunnu mahdolliselta. Palkitun norjalaisen Ole Giæverin pysäyttävä ohjaustyö on kuvaus oman äänen löytämisestä ja rohkeudesta nousta puolustamaan itseään ja oikeuksiaan. Se kertoo käänteentekevästä yhteiskunnallisesta tapahtumasta, josta muodostui lopulta universaali alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevä keskustelu ja kansanliike.