Siirry sisältöön
This Train I Ride

Seuraavat näytökset

Kauppias

Arthouse Cinema Niagarapek@elokuvakeskus.fi03 223 4912Y-tunnus:0580240-8Kauppiaan ehdot

Tavarajuna halkoo Yhdysvaltain vaihtelevaa maisemaa. Sen kyydissä kulkee huomaamattomia, laittomia matkustajia, jotka odottavat pimeässä, piilossa päästäkseen salaa tavarajunan konttien alle tai väliin kyytiin. This Train I Ride seuraa naiskulkureita, jotka ovat valinneet tämän vaarallisen liikkumistavan elämäntyylikseen tai etsiäkseen elämänsä suuntaa. Heillä ei ole määränpäätä, eikä aina kotiakaan. Valtavan tavarajunan melun keskellä he kertovat tarinansa. He ovat kääntäneet selkänsä pelolle ja kuuliaisuudelle sekä hylänneet yhteiskunnan totutut odotukset.

Elokuvan naiset Karen ja Ivy täydentävät toisiaan luoden kuvan elämisen intohimosta, hengellisestä etsinnästä ja ikuisesta kapinasta. He ovat vahvempia kuin yksittäinen ihminen, vahvempia kuin yhteiskunta - he ovat vapaita.

Koskettavan ja taianomaisen elokuvan musiikin on tehnyt Warren Ellis, joka tunnetaan erityisesti Nick Caven aisaparina Nick Cave and the Bad Seeds-yhtyeestä, sekä elokuvasäveltäjänä. Musiikki vie katsojan syvemmälle mukaan arvaamattomalle ja yllättävälle junamatkalle.

Elokuvan lisänä on Warren Ellisin tuore haastattelu elokuvan musiikin tekemisestä. (kesto noin 10 minuuttia)