Siirry sisältöön

Pink Floyd - The Wall

Pink Floyd - The Wall

Seuraavat näytökset

Kauppias

Arthouse Cinema Niagarapek@elokuvakeskus.fi03 223 4912Y-tunnus:0580240-8Kauppiaan ehdot

HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Tutustuin The Walliin ensi kertaa fanina. Musiikkia olivat soittaneet kotonani jatkuvasti lähinnä lapseni, vaikka he eivät olekaan Pink Floyd -intoilijoita. Itse olin syttynyt jo A Saucerful Of Secretsiin. Dark Side Of The Moonia olin kuunnellut niin paljon, että se oli naarmuuntunut soittokelvottomaksi. Ajattelin, että The Wallissa oli kerronnallista ideaa, vaikka en täysin ymmärtänyt sitä. Palattuani Englantiin Famen valmistuttua jouduin keskusteluun englantilaisen elokuvatuotannon ”alamäestä” ja ”mielikuvituksen puutteesta”, esimerkiksi synergian puutteesta menestyvään brittiläiseen musiikkiteollisuuteen. Otin puheeksi The Wallin. Kuulin, että Roger Waters oli alusta pitäen halunnut tehdä siitä elokuvan.