HUOM! Lipunmyynti KAVI:n näytöksiin alkaa esityspäivänä klo 16.00. Liput vain teatterin kassalta, ei nettimyyntiä.

Charles Bukowski kuuluu Allen Ginsbergin tai Jack Kerouacin ohella samaan amerikkalaisia harharetkiä ja arkipäivän hulluutta kartoittavaan beat-sukupolveen. Hän halveksii kirjallisia eliittiseurapiirejä, porvarillista moraalia ja ylipäänsä sitä pikkusieluista järjestelmää, jonka ulkopuolelle hän määrätietoisesti jättäytyy. “En välittänyt amerikkalaisesta unelmasta, join itseni mieluummin humalaan", sanoo Bukowskin minähahmo Ben Gazzara Ferrerin elokuvassa. Bukowski etsi toisenlaista Amerikkaa kaduilta ja kapakoista, ryypäten ja naisia iskien, asettuen teksteissään aina katuojan viemäritasolle painettujen ihmisten puolelle. Useimmat hänen romaaneistaan ja novelleistaan pohjautuvat vahvasti omakohtaisiin kokemuksiin elämän sivuraiteella vaeltavista hylkiöistä.

Tämä ei estä Bukowski-hahmo Serkingiä luennoimasta elokuvan aluksi: “Teon ainoa kriteeri on tyylikkyys... Kun Hemingway ampui aivonsa pellolle, siinä oli tyyliä.” Cassavetesin virtaavasta maa-ilmasta ponnistava Ben Gazzara on ihanteellinen tulkki tälle ajelehtivalle kirjailijalle, joka kiitää naisesta naiseen kahden humalan välissä ja pyrkii tietoisesti sukeltamaan todellisuuden pohjamutiin etsiäkseen sitä minkä kokee olemassaolonsa ytimeksi. Eksistentialistisen etsinnän ja ahdistuksen kiintopisteeksi löytyy Ornella Mutin esittämä “kaupungin kaunein tyttö”, runoilijan hullu rakkaus, “huora joka oli enkeli ja joka lensi niin lähellä maata että murskautui”.