Siirry sisältöön

Seuraavat näytökset

Kauppias

Arthouse Cinema Niagarapek@elokuvakeskus.fi03 223 4912Y-tunnus:0580240-8Kauppiaan ehdot

Salaperäisellä saarella, jolla ajan ja ikääntymisen lainalaisuudet eivät päde, joukko nuoria kuljettaa sinut takaisin lapsuuden ihmeeseen Mikä- Mikä-Maahan. Benh Zeitlinin Peter Pan -versio on jotain ennennäkemätöntä: mestariteos, jonka muistat koko elämäsi. Elokuva, joka on henkeäsalpaavan kaunis muistutus siitä, miksi täällä ollaan – ja miksi isoksi kasvaminen kannattaa.

Kahdeksan vuotta sitten häikäisevä Beasts of the Southern Wild löi kaikki ällikällä. Nyt Benh Zeitlin, elokuvan ohjaaja, Oscar-ehdokas ja yksi aikamme kiinnostavimpia elokuvantekijöitä, tekee paluun Peter Pan -versioinnin kera, joka on koskettavan upea kunnianosoitus lapsuudelle. Elokuva seuraa nuorta Wendyä, joka hyppää tuntemattomaan tarkoituksenaan välttää aikuistuminen – ja löytää elämänsä seikkailu. 

Elokuvan lapset ovat fantastisia pieniä voimanpesiä. He ovat amatöörinäyttelijöitä, mutta täynnä aitoa ihmetystä luontoa ja elämää kohtaan, kukin hämmästyttäviä löytöjä. Zeitlinin taikakatalogiin on aina kuulunut olennaisena osana se, millaisia näyttelijäsuorituksia hän on saanut ulos pääosanesittäjistään. Visuaalisesti Wendy on upea jatko Beasts-estetiikalle: alkuvoimaista elokuvaa täynnä rosoja, kauneutta, elämän vastustamatonta ihmeellisyyttä. Vimmainen, taianomainen pieni elokuvahelmi nimeltä Wendy lukeutuu ehdottomasti vuoden indie-tapauksiin.


Suomen elokuvasäätiö Ohjelmistotuki 2020.